22. helmikuuta 2014

Keittiössä

 
Keittiössä 2012

 
Keittiössä 2014 -ENNEN

 
Keittiössä maalaus käynnissä


 
Valmista pintaa



 
 
Lapset ovat lomailleet viikon poissa kotoa, joten pitihän se hyödyntää jotenkin. Ja kuinkas täällä sitten ollaan kahden, no yllätys että on joku maalipurkki kaivettava esille. Siis tämähän ei millään muotoa kuulunut mihinkään pakollisiin hommiin, voisi ihan tunnustaa että vähemmällä olisi päässyt kun olisi asettunut sohvalle mukavasti ja ollut kuuntelematta niitä loistavia ideoita joita päähän putkahtaa. Lisäsin tähän muutaman keittiökuvan joista näkee tyylin muuttuneen hyvinkin romanttisesta tommoseen vähän rouheampaan. Vanhoista tavaroista tykkään edelleen, nyt vähän vähemmän tavaroita esillä ja linjat ovat selkeämpiä.
 
Tuunauksesta: Itse tykkään kovasti tosta ruskeasta yläseinästä, kaappien ja katon välissä on niin iso väli, että tekee tästä normaalista huonekorkeudesta korkeamman oloisen mitä todellisuudessa onkaan. Valkoista seinää vähän vierastan. Vaikka tykkään sitä muiden kodeissa ja blogeissa katsella vaatii se silmältä paljon totuttelua. On kyllä omaan makuun sellainen ettei yhtään enempää valkoisia seiniä kyllä meidän kotiin tule. Nytkin halusin sen vain valoisuuden vuoksi ja siksi, että keittiön isoissa ikkunoissa voi sitten pitää värikkäitäkin sivuverhoja.