28. marraskuuta 2012

Paperinarusta ja pajusta kranssi

Posti toi paketillisen paperinarua ja pitihän se heti kokeilla mitä siitä saa aikaiseksi. Koska metallirenkaat tulevat vasta toisessa paketissa piti vähän taas "säveltää". Kudoin tavallisilla puikoilla koko 4mm ihan oikeaa neulosta vaan tarpeeksi leveän pätkän. Pyöröpuikoilla olisi varmaan helpompi tehdä, mutten niitä omista. Kun kappale oli valmis n. 35cm leveä ja 15-20cm korkea päättelin työn. Sitten ompelin pitkät päät yhteen, että sain siitä pyöreän ja asettelin pajukranssipohjan päälle ja ompelin leveät reunat yhteen. päälle vielä rautalangassa olevia helmiä. 

23. marraskuuta 2012

Joulua, joulua


 
 
Tällaisen kauniin runon löysin netistä joulukortteihin:

On joulussa tuoksua,
lämpöä taikaa.
On joulussa hitunen
mennyttä aikaa.

Hyvää joulua ja
iloista uutta vuotta!
       ~*~

Joulu on saapunut myös meille, huolimatta tuosta masentavasta säästä.Tänään ensimmäiset pikkujoulut!
 

20. marraskuuta 2012

Paperista kransseja

 Taas tuli tehtailtua näitä kransseja. ja niinhän niissä mun askarteluissa tuppaa käymään, että lopputulos on jotain ihan muuta kun ohje. Tähän vasemmanpuoleiseenkin oli ohje jossa kranssi oli vaakasuunnassa ja siinä oli paperinarusta pitkiä suikaleita joissa oli paperinarusta tehtyjä kukkia. No eihän tää kyllä muistuta sitä ;) Suunnitelmat muotoutuu aina sitä mukaa kun alkaa tekemään, kokeilee mikä näyttää hyvältä ja lisäilee juttuja sen mukaan, että tulee se oivallus, nyt tää on valmis!

Oikeanpuoleiseen kranssiin sain vinkin yhden palstan kautta, mutta ohje pitäisi löytyä myös jostakin täältä http://www.welke.nl/ ja siellähän onkin sitten vaikka ja mitä. Täytyy varoa ettei eksy sinne tuntikausiksi.
Nämä kranssit lähtevät tuliaisiksi kun mennään isovanhemmille kylään. Kivempaa viemistä kun suklaat.

Liity lukijaksi

Vasempaan yläreunaan on nyt lisätty palkki jolla voit liittyä blogini lukijaksi! En ollut hoksannutkaan, että sellainen sieltä puuttui kiitoksia lukijalle vinkistä!
Kaikenlaista tullut touhuttua, kransseihin olen hurahtanut. iso tukku paperinarua ja renkaita pantu tilaukseen. Kirjastosta lainasin myös pari askartelukirjaa joita pääsee tekemään kun töiltä kerkiää. Tämmöisiä vuosimallin 79 tonttuja meillä kurkistelee jo keittiössä!

 

11. marraskuuta 2012

Kuumaliimailua

 
Kävin ostamassa Tiimarista tukun höyheniä, glitter-palloja ja vähän muutakin askartelu härpäkettä. Tein kuusia höyhenistä ja kranssin glitter-palloista.

 Kranssin ohje löytyy täältä http://www.tiimari.fi/askarteluohjeet/ohje/glitterpalloinen-kranssi

Ohje höyhenkuuseen:
Nämä on tehty styroxkartion päälle, kuuset voi tehdä myös muunlaiseen kartioon esim kanaverkosta tehtyyn tai pajukartioon. Styrox ei kestä kuumaliimaa niin hyvin kuin muut materiaalit ja sen takia styroxin päälle liimataan ensin pari kerrosta silkkipaperia, jonka päälle höyhenet liimataan. Liimaus aloitetaan alhaalta ja kannattaa liimata niinpäin, että höuhen kääntyy ulospäin sillon kuusesta tulee tuuheamman näköin. Kerros kerrokselta liimataan. Paju- tai kanaverkkokuuseen saa laitettua myös valot sisälle. Nämä höyhenyt ovat liimattu yksittäin, mutta niitä saa myös nauhassa olevina.

9. marraskuuta 2012

Isänpäiväkortit

 
Isänpäiväkorteiksi askarreltiin reinoja. Nopea ja yksinkertainen tehdä. Leikkasin kortin kanteen reinon kuvan ja taakse liimasin palan tapettia. Erilaista ilmettä saa erilaisilla papereilla mitä liimaa tohon aukkoon. Voihan tällasen antaa vaikka mummolle tai muullekin kun laittaa jotain kivaa tapettia esim. täältä http://www.colore.fi/tapetit-studio-metreittain-myytavat-c-82_84.html Näitä ihailin, pitää varmaan  käydä tilailemassa pari noista ja sitten keksiä mihin ne käyttää. Askarrellessa lähtee aina vähän lapasesta ja intouduin tekemään noita pöllöjä joita tuolla yläkuvissa on. wc-paperinhylsyn päälle tapettia tms. siihen liimataan vatsahöyheniksi kerroksittain paperinpaloja, siivet, nokka ja silmät. Seuraavaksi tehdään lasten kanssa vielä pienempiä pöllöjä noihin muihin oksiin. Oksaan olen maalannut spraylla valkoisella ja lumispraylla.

4. marraskuuta 2012

Katin kranssi paperinarusta


Sain facebookin ryhmän kautta ohjeen tähän kauniiseen kranssiin, josta sain tekijältä luvan jakaa kranssin teko-ohjeen ja kuvan blogissani. Jotta muutkin saavat nämä (salatut) ohjeet itselleen. Tämä on tekijän oma suunnittelema, eikä ole siis kopio mistään.

Kranssin teko-ohje
Käytin kranssiin 250g paksumpaa paperinarua ja 100g ohuempaa paperinarua.Paksumpi paperiini tex 1250 , ohut mini tex 600.Metallirengas 30cm.Molemmista tein 35cm pituisia pätkiä, tein pätkistä nippuja joissa 11 paksua ja 2 ohutta.Kiinnitin niput renkaaseen keskikohdasta kiertämällä minillä kaksi kertaa ympäri, taita sitten nippu kaksinkerroin ja kiinnitä tukevasti taitoksen kohdalta 1-1,5 cm matkalta. Kiinnitä niput tiheästi myötäpäivään edeten, kun kranssi täynnä nippuja, kieputa jouluvalot nukkien juureen litistämättä nukkia.Pörhistele nukat niin että valot peittyvät.