24. syyskuuta 2012

Mummolan kukkasia

 Olohuone sai kerralla uuden ilmeen kukkien ansiosta! Huomasin netin kierrätyspalstalla ilmotuksen kiinanruususta ja lähdin sitä hakemaan, siellä vanhalla pariskunnalla oli oikea aarreaitta. Toin vaan muutaman kun ei meille mahtunut, mutta olisi ollut samankokoisia kiinanruusuja 4kpl, rahapuita 3kpl ym kasveja vaikka kuinka paljon. Allaolevat kasvit ovat siis kiinanruusu, rahapuu ja marraskuunkukka, tämä oli vanhankansan nimi kasville. oikeaa nimeä en saa nyt päähäni, mutta mummeli kertoi että kasvi tekee hevoskastanjan tapaiset kukat marraskuussa.

9. syyskuuta 2012

Jäähuurretta ikkunanpokaan

 
Ostin askarteluputiikista http://www.slojd-detaljer.com/ jäähuurre sprayta ja kokeilin laittaa ikkunaan sitä. Tuli kiva pinta. täytyy tosin huomioida, että suihkuttaa ikkunan ollessa vaakatasossa ettei tule valumia ja pinta ei ole kosketuskestävä ainakaan vielä seuraavana päivänä joten täytyy välttää lasiin koskemista. Itse suihkutin sprayn ns. oikealle puolelle eli sille mikä tulee näkyville. Takapuolelle suihkutettuna se olisi näkynyt huonommin.

8. syyskuuta 2012

Lastulevypöydästä jotain muuta


Työpöytänä oli tuollainen lastulevypöytä kokopuisella työtasolla. Pöydässä ei sinänsä ollut mitään muuta vikaa kuin se ettei se miellyttänyt silmää eikä sopinut sisustukseen. Ruuvasin pöytälevyn irti ja sahasin vanhasta ovesta sopivan mittaisen pöytälevyn tilalle. En olisi tosin sahannut ellei olisi ollut pakko, mutta kun ovi oli 2metriä pitkä ja tila mihin pöytä tuli mahtui enintään 160cm pitkä pöytä. Oven kiinnitin pöydän runkoon kulmaraudoilla, varmasti pysyy paikallaan. Ajattelin hommatta päälle vielä 5mm paksun polykarbonaatti (pc) levyn jota myy mm. puuilo sekä foiltek. Tämä pleksi on lasikirkas ja sitä saa kovapintaisenakin jolloin ei tule helposti naarmuja. Hinta on lasin kanssa samaa luokkaa, mutta turvallisuus näkökohdasta pleksi on parempi kun karkaistu lasihan saattaa hajota terävästä iskusta ja tämä on kuitenkin työ/askartelupöytä.

3. syyskuuta 2012

Liitutaulu kaappi

 
Tämä kaappi kotiutui meille ihan ilmaiseksi viime keväänä. Siitä on blogissa aikaisemminkin kuva osiossa inspiraatiota odottamassa. Nyt se inspiraatio tuli kera liitaulu/ koulutaulumaalin. Askartelukaupasta ostin 250ml:n purkin koulutaulumaalia joka kustansi noin 10€. Huomattavasti halvempi siis kuin rautakaupassa. Ja vaikka on niinkin pieni purkki niin ei tähänkään kaappiin mennyt kokonaisuudessan kuin puoli purkillista ja 2 kertaan maalasin. Ensin hiomapaperilla pohja karheaksi, että ottaa maali kiinni ja telalla maalasin jotta tulee tasainen pinta. Aamulla kun maalasin toisen kerroksen nyt illalla oli jo kuiva ja kaapin voi tuoda takaisin paikalleen. Tuo mattamusta väri on kaapissa kiva vaikkei siihen piirtelisikään liiduilla. Nyt se on lasten piirustuskaappi johon saa toteuttaa omaa luovuuttaan.