31. elokuuta 2012

Villakransseja pahvipohjilla


 Kokeilin tehdä näitä huovutusvilla kransseja myös pahvipohjiin, jotka iseasiassa kuuluikin ohjeen mukaan näin tehdä. Pallot oli jo aikaisemmin huovutettuja joten pujottelin ne vain tohon kukkalankaan ja kieputin kranssin ympärille. Näistä tuli vähän pienempiä kransseja leveys vähän päälle 20cm. Laitoin erivärisiä kransseja kerroksittain päällekkäin kunnes kranssi oli sopivan paksuinen. Sen jälkeen kukkalankaa kranssin ympärille ja toinen kierros koristeiden kanssa. Aikaa meni n. 20min per kranssi. Helppoa ja nopeaa!

28. elokuuta 2012

Tilauskranssi


 
Tilaustyönä tehty kranssi sisäkäyttöön. Pajukranssi pohjaan kiedoin ympärille erivärisiä huovutusvilloja, revin ne aika ohkasiksi ja laitoin useampaa väriä, Villat laitoin kiinni kukansidontaan tarkoitetulla metallilangalla, tässä tapauksessa väri oli juuri oikea. Pujottelin sen jälkeen lankaan nuo sydämet ja kieputin vielä toisen kierroksen. Talvisemman kranssin saa kun käyttää valkoista villaa.

27. elokuuta 2012

Kodin muutostöitä


Sain ilmaiseksi kassillisen tapettia ja uudistin sillä tuon keittiön yläosan. Alaosa on tapetoitu jo aiemmin helmipaneeli-tapetilla ja yläosassa oli ns. pohjamaali joka oli odottanut inspiraatiota. Se oli jo vähän kulunut ja joitakin ruuvinreikiäkin siinä oli. kivan raikkaan näköiseksi sen sai tuolla vaaleapohjaisella hillitty-kuvioisella tapetilla jonka tyyli sopi hyvin sisusttukseen-eikä maksanut mitään!

 Kuopuksen seinät uudistuivat myös, tarkoituksena oli tapetoida ne noilla samaisilla jämätapeteilla, mutta kun olimme saaneet huoneen valmiiksi tapetointia varten paljastui karu totuus. Kaikki pisimmät palat (joita olin luullut täyspitkiksi) olivat 10-30cm liian lyhyitä. Eli minkäänlaisella askartelullkaana niitä ei olisi saanut seiniin riittämään. Pikainen hurahdus rautakauppaan ja harmaata pohjamaalia, tikkurilan taika hopealasyyria sekä kukkasabluunat. Kaapista vanhaa vaaleanpunaista seinämaalia ja eikun hommiin. Huoneesta tuli isommallekin tytölle sopiva eikä lähivuosina tarvitse alkaa seiniä laittamaan kun ei ole liian lapsekas isommallekaan.


Mekkoja


Ylhäällä on vanhemmalle tyttärelleni ompelema mekko. Tuli vähän reilu, mutta pääasia on ajatus ja tyttö tykkäsi. Olisi pitänyt tehdä samanlaisella kaavalla kun aiempikin mekko, mutta tähän muunsin kaavan tunikasta eikä siitä tullut oiken hyvä. Ehkä pientä vaatekokoa käyttävällä aikuisella istuisi paremmin kun täyttäisi mekon "oikeista" kohdista.

Kuopus RAKASTAA mekkoja, olemme alkaneet kutsua päiviä mekotuspäiviksi, jolloin täytyy saada mekko päälle. Mitä prinsessamaisempi sen parempi.

Alhaalla on Riihimäen kotilasia ja ilvestölkkejä. Ihan kivan kokoelman olen jo saanut kerättyä. Noista isoista olen maksanut n. 10€/kpl ja pienemmistä on osa saatuja ja ostettuja. Isoimmat tölkit ovat 10litraisia.

25. elokuuta 2012

Koruteline ikkunanpokasta

 
 Vanhasta ikkunanpokasta ja Lisbeth Dahlin vetimistä syntyi koruteline seinälle. Levyiksi laitoin kalusteiden taustalevyä joka on edullisempaa kuin vaneri. Päällystin ne tiimarista ostamallani lahjapaperilla ja laitoin vielä kontaktimuovin päälle ettei paperi repeile. Nitojalla kiinni takapuolelta ja valmista tuli.

Näistä vanhoista ikkunoista voi rakennella vaikka mitä. Seuraavaksi näytän mitä liitutaulumaalilla saa aikaiseksi.

Kuvaan pääsi myös pupuherra hienoissa vaatteissaan.

23. elokuuta 2012

Kelkat kotona

 Tällaisia kelkkoja olen etsiskellyt jo tovin, mutta ovat niin kovissa hinnoissa (useamman kympin) etten ole niitä raaskinut ostaa. Sitten yhtäkkiä niitä tuntuu löytyvän kaikkialta. Tämän kuvassa olevan löysin kierrätyskeskukselta 6eurolla ja seuraavassa kuvassa oleva löytyi kirpputorilta 10 eurolla. Talvella kiva kun laittaa terassille ja päälle esim lampaantalja, havuja tai lyhty.

Huomasin  taas ilmoituksen jossa lahjoitettiin vanhoja ikkunoita. Pyysin miestä hakemaan muutaman, jotta saisin rakennettua tomaateille kasvulavan. Hän toi sitten varmuudeksi kärryllisen eli 21 kappaletta. Nyt täytyy miettiä mitä noista tekee ja minne! Tilat kun ovat rajalliset. Ikkunat ovat kuitenkin ehjiä kaikki ja pokatkin hyvässä kunnossa joten varmasti jotain keksin. Isomman ikkunan olen saanut tuttavaltani ja siinä ei ole laseja vaan pelkkä poka.

Tapettikokoelmaa

Tässä on muutamia haalimiani aitoja retroja tapetteja, näitä herkkuja kuoseja ei voi vastustaa. Viimeinen on mun suosikki.

21. elokuuta 2012

Vaateompelua


Intouduin ompelemaan noista haalimistani kankaista nuorimmaiselle mekon. En ole koskaan vaatteita ommellut, ala-asteella olin puutöissä joten ei tullut kudottua sukkia tai ommeltua vaatteita. Olen itse aikuisiällä opetellut kaikenlaisia käsitöitä tekemään. Mallista, ohjeita lueskelemalla ja kokeilemalla. Tähän otin kaavaksi ihan perus hihattoman kesämekon. Olisi saanut olla vielä reilummat ompeluvarat, mallimekko oli joustavaa kangasta ja tämä kangas kun ei jousta niin mekko on sopiva nyt eikä ensi kesänä kuten ajattelin. Kanttinauhaa minulla ei ollut, mutta kangas oli "kiitollista" ja siihen sai taitettua ompelukohdat kainaloista ja kaula-aukosta eikä sitä nauhaa sitten edes tarvinnut. Myös tuo pitsi olisi saanut olla hieman ylempänä, mutta luonnossa ei ihan noin selvästi jaa lasta ylä - ja alaosiin. Kaikenkaikkiaan oli helppo tehdä ja aikaa meni n. tunti. Seuraavaksi ompelen isommalle tytölleni mekon ja sen jälkeen ajattelin ommella itselleni.

19. elokuuta 2012

Kukkapenkin remontti

 Netin kierrätyspalstat ovat hyödyllisä, sain työmatkan varrelta haettua 3 laatikollista kukkia kahvipaketin hinnalla. Vanhan maalaistalon pihalta, luonnollisesti vanhoja lajikkeita. Laatikoissa on verikurjenpolvea, harjaneilikkaa, kevätesikkoa, ruusua sekä orvokkia. Piti ihan leventää penkkiä yhden tiilirivin verran, että sain reunalle uusia kukkia ja reunat muutenkin siistimmäksi.
Myös 3 pientä heinäseivästä tuli mukaan. Enpä tiennyt tätäkään ennen, heinäseipään koot ovat menneet tilan koon mukaan. Nämä olivat pieniä seipäitä pisin n. 2 metriä. Edelliset mitkä sain ovat n.
 3 metriä jättiläisiä.



14. elokuuta 2012

Syksyn satoa

 
 Porkkanan harvennus tehty ja kyllähän sieltä jotakin löytyi! Maukkaita oli ainakin 4-vuotiaan mielestä.

 Auringonkukat vaan kasvaa. Jotenkin muistelen, että näiden verenpunaisten piti olla kääpiöauringonkukkia ja keltaisten noita isoja. Toisinpäin meni, että joko muistin väärin tai luonto teki yllätyksen.


11. elokuuta 2012

Syksyn fiilistelyä

Singerin pöytä sai vihdoin arvoisensa kannen. Lelulaatikon kansi sai lähteä alkuperäiseen tarkoitukseensa, ja ompelukoneeseen nakuteltiin "uusi" kansi vanhasta latolaudasta. Tulipas siistä kiva. Kynttilät ja lampaantaljat on myös kaivettu esille. Voi lämmitellä taljan päällä ja poltella kynttilöitä kirpeinä syksyn iltoina.

10. elokuuta 2012

Sitä sun tätä

Sainpahan viimein puolivahingossa lähes samalaiset ruokapöydän tuolit 4kpl (yhteensä 10e), kun minulla jo on. 50-luvun tuotantoa ja niin kivat!

Työpaikalta sain ottaa hedelmäkoreja jotka tuunasin kivoiksi ja laitoin kranssipajan säilytyskoreiksi. Mitään painavaahan näihin ei voi laittaa kun on niin heppoista materiaalia, mutta koristeena on kivat.

Hyvää viikonloppua ja aurinkoista syksyä! Meillä oli tänä aamuna (klo 5.00) +4 astetta. Syksy tulee, aika viritellä lyhdyt ja kynttilät ja takkaakin voi poltella tunnelman vuoksi.
 

Tämä ikkunatähti on aikoinaan koristanut omaa ikkunaani, silloin se oli puunvärinen. Kun tämä tuli minulle, maalasin sen valkoiseksi ja taas se saa valaista ikkunaa talven pimeinä iltoina.