30. toukokuuta 2012

Tampellaa


Kävimme työpaikan retkellä Perniössä Maurin Makasiinilla ja se vasta oli ihana paikka. Kaikenlaista romua ja rompetta kasoina ja kekoina uutta ja vanhaa sekaisin. Sieltä löytin tämän puisen jakkaran (10€) ja Tampellan huomenta kankaan n.3metriä käyttämätöntä vuodelta 78. En koskaan tee kangaslöytöjä täällä Etelä-Suomessa, ehkä en ole kiertänyt oikeita paikkoja sitten. Tämä ihanuus päätyi nuoremman tyttären verhoksi. Sattui siellä silmään mm. Saara Hopean näppylä/nyppylä kulho (20€) romun alta ja arabian iso voipytty (95€). Ne jäivät kuitenkin sinne. Kuvassa olevan 70-luvun nuken kehto puolestaan löytyi myyrmäen hallin kirpparilta 10eurolla. Toisen samanlaisen ostin sieltä myös isommalle tytölleni.

Pihalla kuhisee




Tässä syy miksen ole ehtinyt päivittelemään blogia aikoihin, nimittäin kevät. Kun Kevät koittaa ja pihalle pääsee möyrimään vietän siellä kaiken liikenevän vapaa-aikani. Olen vasta aloitteleva puutarhuri, vielä 4 vuotta sitten asuin kerrostalossa jossa sain tapettua kaikki muut paitsi sant pauliat. Nyt olen itse opetellut tuntemaan kasveja, kasvattamaan siemenestä ja pistokkaqista. Olen saanut vanhoja lajikkeita japanin tatar (jota mieheni piippupensaaksi kutsuu) on Helsinkiläiseltä vanhalta huvilalta, talvio on mummuni puutarhasta ja raparperit Karjalohjalta erittäin vanhaa ja satoisaa kantaa. Kesäkeittiön rakennus on myös käynnistynyt ja siitä lisäilen kuvia sitä mukaa kun valmistuu.


Köynnöskrassi, osa perittyä osa ostettu isoäidin kasveilta

Talvio, perittyä tämäkin. Takana ruusupapu.
 

Pelargoneja, niitä on pakko saada jokakesä.

 Humala pihan aurinkoisella puolella.

Japanintatar eli piippupensas
 



5. toukokuuta 2012

perintöverhoja


Myyrmäen kirpputori on se tapahtuma jonne suuntaan joka vuosi. Se on jo perinteeksi muodostunut tapahtuma isovanhempieni kanssa, jotka ovat kirppistelyn minulle pienestä pitäen opettaneet. Tällä kertaa sieltä löytyi kassillinen uudenveroisia vanhoja monogrammi lakanoita joista tekaisin keittiöön verhot. Ihania retrokuppeja. Vanhat lelut on saatu muualta, akunpää on ollut käsinukke ja vuosimallia 61.


Pikatuunausta

 Aiemmin kuvattu kaappi valmiina. Ja toisessa kuvassa aulassa perintöryijy seuranaan.



3€:lla kierrätyspalstalta hankittu vanha koulun tuoli joka pikaisella (n. 30min) verhoilulla sai uuden ilmeen ja pääsi vanhemman tyttäreni koulupöydän tuoliksi.